Jean Sibelius: Finlandia op. 26


Finlandia on kaikkein tunnetuimpia Sibeliuksen sävellyksiä. Se on yleisön suosikki kaikkialla maailmassa, mutta musiikin tutkijoiden ja kriitikoiden joukossa teos ei ole nauttinut kovinkaan suurta arvostusta. Sibelius-tutkimuksessa Finlandia on aikaisemmin jäänyt täydellisesti sinfonioiden varjoon. Säveltäjä tosin itsekin hieman ihmetteli sen suosiota, sillä teos oli hänen mukaansa ”pelkästään ylhäältä annetuista teemoista rakennettu, silkkaa inspiraatiota”.

Finlandian merkitys on yleisesti nähty sen ohjelmallisessa sisällössä, kansallisen heräämisen ja pienen maan vapaudenkaipuun ja toivon kuvauksena. Alun perin se sisältyi nimellä ”Suomi herää” Sanomalehdistön päivien kuvaelmamusiikkiin, josta säveltäjä irrotti sen itsenäiseksi sävelrunoksi.

Tarkempi Finlandiaan paneutuminen paljastaa sen rakenteesta hyvin mielenkiintoisia ja lähes koko Sibeliuksen tuotantoon liittyviä yhteisiä piirteitä. Keskeinen huomio liittyy siihen, että Finlandia perustuu alusta loppuun saman motiivin erilaisille muunnoksille. Perinteisestihän Finlandiassa on kuultu itsenäisiä eri teemoja, joiden välistä yhteyttä ei ole havaittu. Finlandian teemojen perustana on kuitenkin yksi ainoa motiivi, jonka olemassaolo on lähes huomaamaton, mutta selvä. Tämän oivaltaminen avaa mahdollisuuden esimerkiksi sinfonioiden ymmärtämiseen uudella tavalla.

Tämä motiivi on kolmen vierekkäisen sävelen muodostama aihe, neljä säveltä, joilla esim. hymniosa alkaa. Toisin sanoen, keskussävelestä poikkeama alaspäin ja poikkeama ylöspäin.
Se esiintyy myös muodossa, jossa ensimmäinen sävel jää pois. Tämäntyyppinen ydinmotiivi voi tuntua liian yksinkertaiselta esiintyäkseen Sibeliuksen tuotannossa keskeisellä sijalla, mutta hän käyttää sitä tavalla josta seuraa johdonmukaisuutta joka hakee vertaistaan. Se mm. aloittaa ensimmäisen sinfonian, sisältyy jokaiseen ja lopettaa seitsemännen. Sen loputon muuntelu sulauttaa aiheen musiikkiin siten että olemassaolon huomaa vasta kun periaate on oivallettu. Ehkäpä juuri se on osa sitä, josta tunnistamme musiikin ”sibeliaaniseksi”. Samalla periaatteella, mm. sinfonioissa 3 ja 4, Sibelius käyttää motiivissa myös muita kuin sekunti-intervalleja eli muita kuin viereisiä ääniä ts. menee viereisestä äänestä askelen tai askelia pidemmälle. Motiivista syntynyt hymniosa on koskettanut ihmisiä joka puolella niin, että sitä on käytetty jopa kansallislauluna (valitettavasti muualla kuin Suomessa) ja virtenä, jota oli kuultu mm. New Yorkin terrori-iskun muistotilaisuuksissa. Finlandiasta sovitetut muut versiot ovat luku sinänsä.

Tämä Sibeliukselle luonteenomainen ja ehkä osittain tiedostamaton orgaaninen muuntelutekniikka on tyyliltään kalevalaista siinä mielessä, että samoin kuin kalevalaisessa laulussa, on hänellä usein muuntelun perustana yksi aihe. Tämä ilmiö liittää Sibeliuksen musiikin peruslähtökohdat syvälle muinaisen suomalaisen kansanmusiikin perinteeseen. Eurooppalaiseen traditioon sen liittää motiivin samankaltaisuus ikivanhan folia-melodian, joka tunnetaan Suomessa lampaanpolskana, ja 1500-luvun passamezzon kanssa.

Motiivin yksi muoto on samankaltainen sävelikkö kuin korukuvio nimeltään gruppetto, jolla on oma symbolinsa, nimittäin makaavan S-kirjaimen näköinen kuvio tai sen peilikuva, kuvaten miten päin milloinkin pääsäveltä kierrellään. Onko tässä Sibeliuksen musiikillinen signeeraus, kuten b-a-c-h tai d-es-c-h?




Finlandia on yksi ilmentymä Sibeliuksen perusideasta


” Saattaa olla mahdollista, että löydätte sinfonioistani teemallista yhtenäisyyttä, kun rupeatte niitä tutkimaan. Itse sanon niitä `sinfonisiksi välttämättömyyksiksi`, koska olen enemmän meedio- kuin aivotyyppiä. Varsinkin kun ajattelee ensimmäisiä sinfonioitani, järkeen perustuva tutkimus tuskin antaa avainta niihin. Siihen tarvitaan `pojanmieltä`, niin kuin Rydberg sanoisi.” ( Harold E. Johnson: Jean Sibelius, s.189)”


Finlandiaa (1899), ensimmäiseltä nimeltään Suomi herää, ei ole Sibelius-kirjallisuudessa sen kummemmin tutkittu, onpahan vain mainittu kuin itsestäänselvyytenä tai jopa sen taiteellista arvoa vähätelty. Suosio ja asema kansallisen itsetunnon kohottajana lienee estänyt syntymästä ajatuksia sen mahdollisesta taiteellisesta merkittävyydestä. Tosin itse säveltäjäkin hieman ihmetteli sen suosiota, vaikka teos olikin hänen mukaansa ”pelkästään ylhäältä annetuista teemoista rakennettu, silkkaa inspiraatiota.” (Erik Tawaststjerna: Jean Sibelius, 2. osa s. 165)

Hämmästykseni olikin melkoinen kun havaitsin v.1996 soitettuamme ko. kappaletta useita kertoja erästä televisio-ohjelmasarjaa varten sen muodostuvan yhdestä aiheesta, joka on sama kuin hymniosan neljä ensimmäistä ääntä. Uskomatonta, mutta tätä ei ole tiettävästi ennen havaittu.

Tämä aihe, keskussävel josta poiketaan vuorotellen viereisiin säveliin, on sama kuin Tapiolassa, joka on tunnettu perustumisestaan yhteen aiheeseen. Hyvää lukemista on Erkki Salmenhaaran samanniminen analyysi (1970). Samalla tavalla muodostuu myös Finlandia, joskin aiheen käsittely siinä on sellaista ettei sen olemassaoloa hevin huomaa. Esim. alun vaskijakso on rakennettu tästä aiheesta, ja allegro-osassa mm. käyrätorvet esittävät hymnin ensimmäisen säkeen tihennettynä. Aiheella on se mielenkiintoinen ominaisuus, että aloitussäveleksi voidaan valita mikä tahansa sen sävelistä ja tuloksena on alkuperäisen symmetrinen käännös. Hymnin seitsemän ensimmäistä säveltä sisältävät nämä kaikki.

Kun sitten tuntee nämä kappaleet, on mm. sinfonioiden kuunteleminen erilainen kokemus kuin ennen. Ko. aihe aloittaa 1. sinfonian, on 2. sinfonian 3. osan ydin ja on 4.sinfonian kuuluisan tritonusaiheen perusmuoto, jossa motiivinpuoliskot on erotettu toisistaan kokosävelaskeleella. 4. sinfonian viimeisessä osassa kellopeli soittaa meille tätä ydinaihetta perusmuodossaan kuin lukkari veljeksille aakkosia. 7. sinfoniassa sama ydinaihe on jo kirjallisuudestakin tuttu.

Sibeliukselle tyypillinen aiheiden muodostus ja niistä kokonaisuuden punominen ei suinkaan alkanut Finlandiasta. Yleisesti tunnettu sibeliaaninen tunnusmerkki, ns. sibelius-trioli ja sitä seuraava sävel on perusmuodossaan ydinaiheen inversio eli peilikuva. Jo 1. sinfonia syntyi ennen Finlandiaa. Sen käynnistävä klarinettisoolo alkaa ydinaiheella. Sama aihe tulee uudestaan 4. osan alussa. Lemminkäis-sarjassa (1893-1896) äänenkuljetus sisältää jatkuvasti tätä aihetta huipentuen Lemminkäisen kotiinpaluuseen, jonka alussa on pilkottuna neljättä ääntä lukuun ottamatta sama aihe kuin seitsemännen sinfonian alussa puupuhaltimilla. Tämän takia alaspäinen hyppy on kvintin sijaan kvartti. Loppukappale on silmiinpistävän selvästi rakentunut nelisäveliselle ydinaiheelle. D:stä lähtien aihe on lähes joka tahdissa. Sen äänet voivat esiintyä eri järjestyksessä, kuten ennen Q:ta, jossa aiheen toisessa puoliskossa äänet ovat vaihtaneet paikkaa. Myös sarjan 1. osa alkaa 7.sinfoniasta tutulla periaatteella jossa alaspäinen kvinttihyppy on käännetty ylöspäiseksi kvartiksi.

Musetessa musiikista näytelmään Kuningas Kristian II (1898), jota myös rallatellaan sanoilla ”minä menen Kämppiin takaisin”, aihe esiintyy rapuliikkeenä sanoilla ”minä menen”.
Kullervo-sinfoniassa (1892) aihe ilmestyy kolmannessa osassa kohdassa, jossa kuoro tulee ensimmäisen kerran sisään sanoilla ”Kullervo Kalervon poika”.

G-mollikvintetto (1890) Berliinin ajalta sisältää ydinaiheen. Adolf Paul kuvaa kappaleen alkuvaiheita seuraavasti: ”Hän alkoi preludioida hiljaa, uneksivasti, etsien. Vähitellen epämääräiset tunnelmat rupesivat hahmottumaan ytimekkään musiikillisen ajatuksen vaiheille. Se otti johdon, kaikki kehittyi elimellisesti… Sibelius innoittui innoittumistaan. Sävelvyöryt hyökyivät ylitseni yhä valtavampina. Vanha piano kirjaimellisesti tärisi. Koskaan en ole kuullut hänen fantisoivan niin kauniisti. Näin minä sain kuulla hänen klaveerikvintettonsa, sen alkiomuodon.” ( Erik Tawaststjerna: Jean Sibelius, 1. osa s. 151)

Entäpä kolmas sinfonia, onko siinä merkkejä aiheesta? Seitsemännen sinfonian lopulla harjoituskirjaimessa Ö aihe, joka esiintyy useita kertoja peräkkäin, muuntuu ja sisältää sekuntien lisäksi myös terssejä sekä alaspäisen hyppyidean. Tästä päätellen kolmannen sinfonian alussa puupuhaltimien repliikit sisältävät samalla periaatteella muodostuvia kulkuja. Samaa aiheen muotoa kuljettavat sitten lähinnä jouset pitkään. Kuin vahvistaakseen aiheen muodostumisen muista kuin sekunti-intervalleista Sibelius päättää sävellyksen sävelkulkuun g-e-c.

Neljännessä sinfoniassa alun tritonusaiheen lisäksi aiheen muunnos on sitä seuraava sellosoolo. Siinä aiheen kaksi ensimmäistä ääntä on vaihtanut paikkaa, kuten tapahtuu esimerkiksi Lemminkäisen kotiinpaluussa loppupuolella. Nämä aiheet esiintyvät muunneltuina koko osassa. Tahdit 3, 4 ja 5 C:stä vastaavat aiheen muunnosta mm. Finlandiassa tahdeissa 38-39, ja ovat 3. osan, ”Il tempo largon” siemen. Tahti 6 C:stä on käännös takaperin 7. sinfoniasta tutusta periaatteesta. Näin koko ensimmäinen osa koostuu aiheen muunnoksista.

Viidennen sinfonian 1. osassa aiheen neljä ääntä ilmestyvät ensi kerran tahdissa 7. Tahdissa 5 B:stä siihen liittyy hyppy. D:ssä on motiivin sävelten järjestyksessä sama muutos kuin Lemminkäisen kotiinpaluussa ennen Q:ta. E:n asti on puilla, käyrätorvilla ja 1. ja 2. viuluilla aiheet, jotka sisältävät motiivia. Harjoituskirjaimessa F jousten aiheet vastaavat Finlandia-hymnin kuuden ensimmäisen sävelen motiivimuotoa. Fagottisoolo J:n jälkeen on samaa aihetta. Tahdissa 3 tuttu alaspäinen hyppy ( kuten Lemminkäisen kotiinpaluussa) on kääntynyt ylöspäiseksi kuten Lemminkäis-sarjan 1. osassa. Kappaleen aloittava nelisävelinen teema, joka esiintyy läpi 1. osan, sisältää hyppyidean kaksi kertaa. Sen kolme ensimmäistä ääntä on sama kuvio kuin kolme viimeistä käännöksenä takaperin. Tämän, ja 4. sinfonian 1. osan 6. tahdin C:stä voi todeta kääntämällä nuotin ylösalaisin.

Kuudennessa sinfoniassa aiheen tavanomaisten muotojen lisäksi on tärkeä ilmiö keskisävelperiaatteen muuntumisella mm. tavallisemmasta neljän sävelen ryhmästä kahdeksansäveliseksi. Toinen tulkinta voisi olla, että nelisävelisen aiheen napa siirtyy keskimmäisestä reunimmaiseen, joka toistetaan kuviossa keskimmäisen sijaan (esim. 1. osa harjoituskirjain H).

Motiivin muunnoksiin liittyy mm. Finlandiassa ja neljännen sinfonian ensimmäisessä osassa paikoin synkooppirytmi. Tämän takia seitsemännen sinfonian alun asteikkokulku saa motiivisen merkityksen bassojen asteikon muodostaessa synkoopin.

Finlandia-hymni on yksi ilmentymä Sibeliuksen aiheen käytöstä, joka antaa leimaa suurelle osalle hänen tuotantoaan, ennen ja jälkeen Finlandian. Vuoden 2003 itsenäisyyspäivän tienoilla saatiin lukea Aamulehdestä, Kalevasta ja HS:sta säveltäjän lainanneen hymnin alkusävelet Emil Genetzin Herää Suomi –laulusta (1881). Asiasta kirjoitti jo 50-luvulla Harold E. Johnson Sibelius-kirjassaan sivulla 100, mikä myös mainittiin.

Hymnin alku ja Genetzin laulussa keskivaiheilla oleva aihe ovat todellakin hyvin samankaltaisia sävellajia myöten. Jos oletetaan, että hän lainasikin hymnin ensimmäiset sävelet, oli hän joka tapauksessa käyttänyt samaa periaatetta ennenkin. Onko silloin koko tuotanto Genetziltä lainattua?

On tietysti selvää, että niitä Sibeliuksen teoksia, joissa kiertävä impulssi esiintyy, ei voi selittää pelkästään sen olemassaololla, vaan paremminkin sillä miten sitä käytetään kokonaisuuden rakentamisessa. Tonaalisen musiikin ainekset ovat kaikkialla samanlaisia ja motiivin sävelet voi löytää mistä vain. Samanlaisten sävelryhmien esiintyminen jossakin teoksessa ei kuitenkaan merkitse samaa kuin vaikkapa Finlandiassa ilman vastaavaa johdonmukaisuutta.

Tämän aiheen, ”kiertävän impulssin”, ”kiertävän melodiahahmon”, ”keskussävelen ympärillä kiertelevän, kansanlaulumelismoille sukua olevan melodiatyypin” ( lainaukset: Veijo Murtomäki, Sinfoninen Ykseys, s. 186-187 ) yksi ilmentymä ei ole yksinkertaisuudestaan huolimatta mikä tahansa satunnaisteema. Motiivilla on nimittäin mielenkiintoinen yhtymäkohta ikivanhan folia-melodian kanssa, joka on ollut perustana improvisoinnille ja mm. Corellin ja Lisztin muunnelmateoksille. Suomessa se mainitaan ensi kerran 1784 ja löytyy ilmajokelaisen pelimannin Samuel Rinta-Nikkolan nuottikirjasta v. 1809 nimellä Lampaan polska (Kansanmusiikki, 1981). Tunnettu on myös Toivo Kuulan samanniminen teos. Sointukaavan puitteissa tapahtuva muuntelu poikkeaa kuitenkin perusteiltaan Sibeliuksen muuntelutavasta, jonka piirteitä voi olla lähtöisin muinaisesta suomalaisesta kansanmusiikista.

Koeluennossaan Helsingin yliopiston musiikinopettajan virkaa varten 25.11.1896 Sibelius kuvaili kalevalaista laulua. ”Runosävelmistämme on nähdäkseni ollut vallalla aivan väärä käsitys. On oletettu, että nämä runosävelmät ovat yhden tai pari tahtia käsittäviä lyhykäisiä säkeistöjä. Ja tosiasiassa ne ovat verrattavissa lähinnä siihen, mitä me kutsumme – teemaksi muunnelmineen Alkuperäinen säkeistö toistetaan nimittäin harvoin samanlaisena. Joka on kuullut runonlaulajaa, on kyllä pannut merkille, että sanojen saadessa enemmän painoa nämä muutokset käyvät runsaammiksi.”(käännös Ilkka Oramo, Musiikki 2/1980)

Tämä Sibeliuksen musiikin ainesosa on siis samankaltainen kuin myös jo olemassa oleva teema joka on esiintynyt kautta aikojen. Siihen yhdistyy hänelle luonteenomainen orgaaninen muuntelutekniikka, joka on tyyliltään kalevalaista siinä mielessä, että samoin kuin kalevalaisessa laulussa, on siinä usein muuntelun perustana yksi aihe. Sibeliuksen ”musiikillisen kielen perusformula” on yhteydessä niiden kautta pitkään suomalaiseen ja eurooppalaiseen perinteeseen.


Motiivi Finlandiassa


Motiivi on hymnin neljä ensimmäistä säveltä. Kappaleen lopussa hymnin alku tulee vielä uudestaan. Allegro-osassa alkaen 2. tahdin lopussa F:stä puupuhaltimet ja käyrätorvet esittävät hymnin ensimmäisen säkeen, josta ensimmäinen ääni puuttuu, tihennettynä (2. sinfoniassa tärkeä kolmesävelinen nouseva aihe on samaa juurta). Puuttuva ääni on kuitenkin läsnä edellisen aiheen viimeisenä äänenä. Tämä kohta on jo sellainen, jonka ei helposti huomaa muodostuneen hymnistä, vaikka se on lähes alkuperäisen kaltainen. Nämä ovat ainoat kohdat joissa hymnin alku esiintyy helposti tunnistettavana. Muualla motiivista johdettujen aiheiden olemassaolo on lähes huomaamaton, mutta selvä.

Koko kappaleen voi tutkia tahti tahdilta :

Alun vaskijakso sisältää motiivin eli tapailee hymnin alkua kolme kertaa. Jo näissä motiiveissa alkaa motiivin kolmesävelinen muoto eriytyä nelisävelisestä, mikä korostuu varsinkin jos 1. sävelen jälkeen on selkeä hengitys. Sen lisäksi ”paisutukset” sisältävät kukin motiivin ensimmäisen ja toisen sävelen.
A:sta puupuhaltimet aloittavat aiheen josta puuttuu motiivin 1. sävel ( sen neljä ensimmäistä säveltä on kuitenkin samalla motiivin krapuliikkeen inversio). Sen kolmen nousevan sävelen idea toistuu 2 t. ennen D:tä. Jouset jatkavat samalla aiheella. Tästä D:n asti kehitellään aiheita jotka perustuvat suoraan tai muunnellen motiiviin.
2 tahtia ennen D:tä bassokulku Es-F-G on motiivin 3-sävelinen muoto, ja kun siihen liittyy C-sävel, (tahdissa 74 =D) saadaan aihe josta muodostuu myöhemmin Allegron (tahti 95 ) bassoaihe.
Tahdit 74-81 (urkupiste) vastaavat kappaleen ensimmäistä ääntä. Tahdit 74-81-82-89(E) vastaavat kappaleen alkua.
Tahdit 90-93 vastaavat alkua ( tahdit 1-4)
t.94 on urkupiste Allegro t.95-98 aihe kuten 2 t. ennen D
t.99(F)-106 bassoaihe ja hymnin 1. säe tihennettynä vuorottelevat, jousten ja puitten aihe jossa pisteellinen rytmi kasvaa aiheesta joka on tahdeissa 39-40, 41,43 ja 51
t. 107-110 jousilla aihe joka tulee Allegron bassoaiheesta
t.111(G)-120 kuten F, mutta hymniaiheen asemasta kehittelyä, synkopoitu asteittainen kulku ja bassossa kulku F-Fes-Es alkaen t.115 vastaavat motiivin asteittaisia liikkeitä
t.121-124 vastaavat kappaleen alkua ( t.1-4)
t.125-128 vastaavat kappaleen 1. ja 2. tahtia
t.129-132(I) hymnin 1.sointu
t.132(I)-178 hymni
t.179(M)-189 kuten G muunneltuna
t.190(N)-191 motiivin muunnos bassossa
t.192-193 synkopoitu asteittainen kulku
t.194-195 vastaavat 1. tahtia
t.196 vastaa 2. tahtia
t.197-202(O) sointuliikkeet vastaavat kappaleen alkua, asteittaiset liikkeet t.200-201 motiivin asteittaisia liikkeitä
t.202-209 synkoopit vastaavat edellisiä synkooppipaikkoja ja hymniteema kertautuu alk.t.203
t.210-214 bassoaihe ( Allegron t.95 kautta 2 t. ennen D:tä peräisin) lopettaa kappaleen: pasuuna aloittaa as-b-c , patarummut ja tuuba täydentävät aiheen Es-As.